Suomen itsenäistymisestä tuli 100 vuotta, samoin mummoni olisi täyttänyt nuo pyöreät 100. Minulle Suomen sodat ovat tulleet tutuksi mummoni ansiosta ja se saa sanoin kuvaamattoman suuren arvon ja kunnioituksen mielessäni suomen sodissa palvelleita kohtaan. Tämä oli myös syy hakea tangomarkkinakilpailuun juuri tänä vuonna. Olisi ollut unelmien täyttymys saada tangokuningatarkruunu hiuksille juuri tänä Suomen juhlavuonna.

Marja Pisilä. Kuva: Heini Kittilä

Kuva: Heini Kittilä

”Hiljainen on kylätie, joka kerran sun naurustas raikui.
Hiljainen on kylätie, jolla ennen sun laulusi kaikui.
Se oli silloin, mutta nyt sydämes lienee kylmennyt.
Kylätie on hiljainen, niin hiljainen.”

Suurin unelmani jo pienestä tytöstä saakka on ollut tangokuningattaruus. Niin kauan kuin vain muistan kaikki Seinäjoen tangomarkkinat on katsottu televisiosta ja oman maun mukaisia laulajia on poimittu kilpailijoiden joukosta kautta aikain. Joku heistä saattaa tänä päivänä löytyä kannustusjoukoistanikin, siitä olen kiitollinen ja otettu, kiitos luottamuksesta.

Tangomatkani alkoi Tyrnävän seurojentalolta, sillä naistentanssien aluksi järjestettiin alkukarsinta. Siellä siis myös minä pääsin ensi kerran laulamaan oman kisatangoni, vuoden 2000 tangokuningatar Mira Kunnasluodon tunnetuksi tekemän tangon Tähdenlento säv. Halonen Kassu, san. Salmi Vexi. Tästä pääset tunnelmoimaan hieman karsintapaikan tunnelmaa.

Onnekseni kuulin, että tangomatkani jatkuu Turkuun, jossa semifinaalit käytäisiin toukokuun lopussa. Turussa järjestetyllä tangomaratonilla minä yhtenä 32 kuningatarkokelaan joukossa kera 32 kuningaskokelaan pääsimme esittämään parhaat tangotaitomme asiantuntevalle tuomaristolle sekä hurjalle määrälle tangomusiikin rakastajia. Ja mikä mukavinta kilpailijoiden joukossa oli jo entuudestaan muutama tuttu kasvo, Laura Lindell, Anne Simonen, Hanna Hirvonen, Sini Ikävalko ja Ramona Vaara. Yhdessä saimme tulkita tangoyleisölle Unto Monosen unohtumattoman tangon Satumaa.

Kuva: Jorma Sanevuori

 ”Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois,
niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois.
Vaan siivetönnä en voi lentää vanki olen maan,
vain aatoksin mi kauas entää sinne käydä saan.”
Ensimmäisellä kierroksella lauloin Laila Kinnusen tutuksi tekemän tangon Valoa ikkunassa. Tämän tangon sanoma istui sieluuni kuin valettu ja se oli nautinto päästä tulkitsemaan niin tuomaristolle kuin yleisöllekin.
Marja Pisilä. Kuva: Jorma Sanevuori

Kuva: Jorma Sanevuori

”Kautta hiljaisen yön, taakse tähtösten vyön.
Laulu hänelle soi, jos kuulla hän voi.”
Tuomaristo valitsi minut 16 parhaan tangontulkitsijan joukkoon ja toisen kierroksen kisatangoni oli Marita Taavitsaisenkin laulama Suudelmia ja Shampanjaa. Mikä muukaan tango olisi ollut osuvampi valinta naiselle, jonka lempi tanssilaji on nimen omaan tango.
Marja Pisilä. Kuva: Jorma Sanevuori

Kuva: Jorma Sanevuori

”Suudelman ja shampanjaa sun kanssas nautin,
tämän illan tunnelmaa, yö on niin kaunis.
Nyt vain tahdon tanssimaan, on hetki parhain.
Minut tangoon viedä saat, yöhön kuumimpaan.”
Niinhän siinä kävi, että tipahdin Keravan finaalin karsinnoista. Niin mielelläni olisin jatkanut tätä tangomatkaani aina Seinäjoelle saakka. Nyt ei kuitenkaan ollut minun vuoteni, mutta se tulee vielä. Tiedän sen, sillä sykkiihän sydämessäni tulinen, hehkuva, tangon punainen sydän.